Peilien valmistus alkaa
Kaarlo Mäkisen yritystoiminta menestyi mainiosti tuotteiden tultua tunnetuksi. Vuonna 1927 Mäkinen siirsi toiminnan Tyrväälle, mistä hän osti talon aseman läheltä. Talo oli noin 50 neliötä ja siinä oli asunnon lisäksi aiempaa suuremmat verstastilat.
Kaarlo Mäkinen alkoi nyt valmistaa kehyslistat itse, sillä näin hän saattoi valmistaa arvokkaampia kehyksiä. Kehyksiä voitiin pintakäsitellä ”röpläämällä” ja niihin voitiin lisätä kipsisiä kulmakoristeita, jotka päällystettiin metallikullalla. Näihin aikoihin Mäkinen alkoi taulujen ja valokuvien lisäksi kehystää myös peilejä. Peileissä käytettiin yksinkertaisempaa listaa, joka oli maalattu muodinmukaisilla kirkkailla perusväreillä.
Kehysten ohella Kaarlo Mäkinen kiinnostui peilien hopeoinnista. Taito oli Suomessa 1900-luvun alkupuolella harvinainen. Kun joku suomalainen sai hankittua hopeointireseptin, piti hän sen yleensä tiukasti omana tietonaan. Mäkinen osti reseptin todennäköisesti Hermanni Mastosalolta. Tästä on todisteena kellastunut ja haparoivalla käsialalla kirjoitettu resepti, jonka oli allekirjoittanut H. Mastosalo 10. kesäkuuta 1923.
”Kun ensin pilaan jonkun, niin kyllä tästä varmaan vielä hyvä tulee”, totesi Kaarlo Mäkinen työntekijälleen Kalle Tuomiselle ensimmäisten hopeointikokeilujen jälkeen.
Yrityksen palveluksessa ollut Kalle Tuominen muisteli, että vuonna 1928 Mäkinen olisi saunassa kokeillut peilin tekoa. Oma hopeointi käynnistyi kuitenkin lopulta vuosien 1930–1932 kuluessa. Hopeointia varten perheen sauna muutettiin hopeointihuoneeksi. Päivässä valmistui noin 9–10 neliömetriä valmista peiliä.
Hopeanitraatti, tislattu vesi ja natrium ostettiin Tampereen Rohdoksesta. Ammoniakkia tarvittiin kirkastusaineeksi, sokeria ja viinihappoa pelkistimeksi. Hopea valettiin kirkkaalle kahden millimetrin tšekkiläiselle lasille, joka oli pesty huolellisesti Liekovedestä tuodulla vedellä. Veden haku oli perheen poikien vastuulla. Sitten lasin tausta siveltiin spriilakalla ja lopuksi maalattiin vielä suojamaalilla. Kun valmiiseen hopeoituun lasiin laitettiin listat ja tervapahvi, oli peili valmis.
Kun Kaarlo Mäkinen alkoi itse hopeoida tarvitsemansa peililasin 1930-luvun alussa, merkitsi se mallien monipuolistumista. Taiteellinen yrittäjä saattoi vapaammin toteuttaa kehysideoitaan. Samalla peilit alkoivat voittaa alaa yrityksen muilta tuotteilta, ja pian noin 70 prosenttia myynnistä oli erikokoisia kuvastimia. Liikkeen nimikin muuttui näihin aikoihin muotoon ”Peili- ja Kehystehdas Kaarlo Mäkinen”.
Peilien myynnistä vastasi puoliso Martta Mäkinen, joka kävi kauppamatkoilla eripuolella Länsi-Suomea. 1930-luvun puolivälin jälkeen myynti siirtyi yhä suuremmissa määrin kauppaedustajille, jotka solmivat isoja ”kuvastin- ja raamitilauksia” keskusliikkeiden OTK:n ja SOK:n kanssa.