Valuuttalainat ja vaikea lama-aika

”Vuosi 1990 ei ole vielä varsinainen lamavuosi, mutta tarvitaan malttia hankintoihin. Otetaan tuleva vuosi eräänlaisena varainhoitovuotena,” kirjautti Mäkisen Kuvastimen hallitus pöytäkirjaan 16. marraskuuta 1989. Kesällä 1990 Suomen talous ajautui taantumaan, joka talvella 1991 syveni Suomen taloushistorian pahimmaksi lamaksi.

Pohtiessaan uuden lainan nostamista joulukuussa 1990 Mäkisen Kuvastimen hallitus keskusteli Suomen finanssipolitiikasta ja devalvaation mahdollisuudesta. Yhtiöllä oli jo vanhastaan valuuttalainaa, mutta uutta yhtiön johto ei halunnut tässä vaiheessa ottaa. Tämä osoittautui pian järkeväksi päätökseksi.

Marraskuussa 1991 Suomen Pankki joutui devalvoimaan markan vastoin aiempia vakuuttelujaan, ja syyskuussa 1992 markka päästettiin kellumaan. Tämän seurauksena markan arvo oli tammikuussa 1993 pudonnut noin 40 prosenttia devalvaatiota edeltäneestä arvostaan. Lukuisat suomalaiset yritykset tekivät konkurssin nousukaudella ottamiensa valuuttalainojen vuoksi.

Tarmo Vaateri: ”Olin Lontoossa pubissa. Siinä oli Finnpapin jätkiä tiskillä ja he sanoivat, että jos ei kohta tehdä devalvaatiota, me voimme sulkea toimiston. Soitin samana iltana Hannulle, että nyt olisi tämmöistä tietoa.”

Vanhan valuuttalainan Mäkisen Kuvastimelta perinyt Finnmirror ei joutunut vaikeuksiin, sillä se oli terminoinut eli sitonut lainan kiinteään valuuttakurssiin. Kahden termiinisopimuksen myötä yhtiö teki keväällä 1993 jopa isohkon termiinivoiton.

Lama oli Finnmirrorille kuitenkin vaikeaa aikaa, sillä kysynnän väheneminen johti yhtiön ajoittain pahoihin likviditeettiongelmiin. Pahimmillaan yhtiön rahoitustilanne oli niin kireällä, että palkat piti lainata palkkaturvasta. Kun työntekijät näkivät, että palkka maksettiin palkkaturvasta, lähtivät huhut yrityksen konkurssista liikkeelle.

Vaikka lama oli syvä 1990-luvun alkuvuosina, panosti Finnmirror vahvasti Inarian tuotekehitykseen. Yritys myös hankki urakoneen, jolla peililiukuoven pintaan voitiin tehdä sekä suoraa kaiverrusta että kuvioita.
Toimitusjohtaja Hannu Pälälle lama opetti konkreettisella tavalla, mitä tarkoitti yrityksen omistajuus ja vastuu työntekijöistä.
Laman aikana Finnmirror sai kassavirtaa kehystetyistä julisteista, joita myytiin huonekaluliikkeille. Julistetaulujen kauppa käynnistyi vuonna 1992 ja jo seuraavana vuonna Anttila otti ne valikoimiinsa kaikissa myymälöissään. Julistetaulujen myynti jatkui vahvana koko 1990-luvun ajan.
Finnmirror toi 1990-luvun alussa markkinoille standardimittaisen liukuovimalliston. Tuotteen nimeksi tuli Libra, ja se kävi kaupaksi lamavuosina.

Laman kuluessa Finnmirrorissa jouduttiin turvautumaan lomautuksiin. Vuoden 1991 jälkipuoliskolla toimisto teki kolmipäiväistä työviikkoa ja tuotannon työntekijät kolmi- tai nelipäiväistä työviikkoa.

Kun rouva Tellervo Koivisto vieraili vuonna 1991 Vammalassa ja Finnmirrorilla, hän tiedusteli, miten yritys pärjäsi vaikeassa tilanteessa. Toimitusjohtaja Pälä kertoi koko henkilöstön tekevän kolmipäiväistä viikkoa ja yrityksen johdon työskentelevän lopun ajan palkatta. ”Kaksi viikkoa sen jälkeen presidentti Mauno Koivisto alensi palkkiotaan”, muistaa Hannu Pälä. Pian rouva Koiviston vierailun jälkeen Hannu ja Tarja Pälä saivat kutsun itsenäisyyspäivän vastaanotolle Presidentinlinnaan.

Finnmirrorilla lomautukset jatkuivat vuosina 1992 ja 1993, jolloin konttoritoimihenkilöt työskentelivät joko kolme tai neljä päivää viikossa. Tuotantopuolen henkilöstö teki lyhennettyä työviikkoa aina, kun tilauskanta sitä edellytti. Vain myyntimiehet tekivät täyttä työviikkoa. Lomautukset jatkuivat vuoteen 1995 asti, jolloin Suomen talous oli jo kääntynyt kasvuun ja Finnmirrorin tuotteet kävivät jälleen paremmin kaupaksi.