Kokemuksia Kiinasta
Finnmirror lähti 2000-luvun alussa monen muun suomalaisen yrityksen tavoin Kiinan markkinoille. Ajatuksena oli ennen kaikkea laajentaa kylpyhuonekalusteiden valikoimaa Kiinasta hankituilla tuotteilla. Ensin Kiinasta tuotiin lasisia pesualtaita ja suihkukaappeja, ja myöhemmin myös peilejä, lasihyllyjä, kivitasoja, porealtaita, suihkuseiniä ja -nurkkia.
Aluksi Kiinasta tuodut tuotteet menivät hyvin kaupaksi. Vain poreammeiden menekki oli ennakoitua heikompaa ja niiden tuonti loppui varsin nopeasti. Suihkuseinät ja -nurkat olivat sen sijaan hyvä lisä Finnmirrorin kylpyhuonekalusteiden valikoimissa.
Pirjo Hoikka: ”Suihkunurkat ja -seinät olivat hyvä lisä kylpyhuonekalusteisiin. Kääntyvillä suihkuseinillä sai eristettyä kylpyammeen ja suojattua muut kalusteet.”
Kiinasta tuotu tavara oli aluksi halpaa ja hyvälaatuista, mutta ennen pitkää laatu heikkeni huomattavasti. Kiinalaiseen tapaan ensimmäiset erät tehtiin tavarantoimittajan omassa tehtaassa maan rannikolla, minkä jälkeen tuotanto siirrettiin alihankkijalle maan sisäosiin. Sama ilmiö havaittiin myös monissa muissa suomalaisissa yrityksissä.
Kun Finnmirrorin edustajat kerran kävivät Kiinassa toimittajan tehtaalla, oli tehdassali lähes tyhjä ja työntekijät pelasivat korttia. Kun he huomasivat suomalaiset vieraat, ryhtyivät he tekemään jotain työnteolta näyttävää. Kylpyhuonemyynnistä vastanneen Jarmo Nissisen mukaan Kiinassa olisikin pitänyt käydä puolen vuoden välein, jotta siellä olisi tiedetty kontrollin pelaavan.
2010-luvun käynnistyessä kilpailu suomalaisilla kylpyhuonekalustemarkkinoilla lisääntyi nopeasti, ja asiakasyrityksetkin alkoivat tuoda Kiinasta omia mallejaan. Finnmirrorissa ymmärrettiin, ettei oma tuonti ollut enää järkevää.