Finanssikriisin pitkä varjo

Suomen taloudella pyyhki hyvin vuonna 2007. Myös Finnmirrorin tilanne oli mainio, sillä Inaria-liukuovikaapistot kävivät hyvin kaupaksi ja liikevaihto kasvoi. Myynnin vahva kehitys näkyi myös uuden työvoiman palkkaamisena sekä yövuoron käyttöönottona. Erityisesti K-rautojen myynti veti hyvin sen jälkeen, kun Pirjo Hoikka nimitettiin kiertäväksi Inaria-kouluttajaksi.

Keväällä 2008 Finnmirrorissa pohdittiin strategiaa. Inaria-liukuovituotetta päätettiin kehittää paremmaksi ja sen brändiä vahvistaa. Keväällä 2009 avattiin Inaria Studiot Tuusulassa ja Lahdessa, minkä lisäksi kaavailuissa oli myymälät Kuopioon ja Joensuuhun. Myös Picard-brändiä pyrittiin vahvistamaan sekä luomaan kylpyhuonekalusteille uusia jakelukanavia.

Yhdysvaltain markkinoilla muhi tässä vaiheessa kuitenkin jo suuren mittaluokan ongelma, joka nousi päivänvaloon syyskuussa 2008, kun investointipankki Lehmann Brothers ajautui konkurssiin. Tästä käynnistynyt globaali finanssikriisi rantautui Suomeen nopeasti, ja vuonna 2009 kokonaistuotanto laski 8,2 prosenttia. ”Siinä oli kova pelko päällä, että miten tässä mahtaa käydä, mutta kuluttajakauppa kävi kuitenkin vuosina 2009 ja 2010”, muistelee Aleksi Pälä ja jatkaa: ”Meillä oli sukupolvenvaihdoksen seurauksena jättimäinen velkataakka päällä, kassavirran oli pakko pyöriä.”

Finnmirror sai vuonna 2012 ensimmäisen kerran Asiakastieto Oy:n AAA-luokituksen, mikä kertoi yrityksen saavuttaneen toiminnalleen vuonna 2008 asettamansa tavoitteet.

2010-luvun alkaessa suomalainen rakennusala ajautui taantumaan. Samaan ajankohtaan yhdistyi myös kiristyvä kilpailu, kun Suomen markkinoille alkoi virrata runsaasti halpoja kylpyhuonemallistoja muun muassa Kiinasta. Finnmirrorille 2010-luvun alkupuolisko osoittautui haastavaksi tilausten heilahdellessa voimakkaasti. Lomautukset otettiin jälleen käyttöön, eikä eläkkeelle jäävien tilalle palkattu uusia työntekijöitä.

Finnmirrorin hallitus keskusteli huhtikuussa 2012 yhtiön strategian uudistamisesta ja täsmentämisestä. Jokainen tuoteryhmä käytiin läpi tuotannon, myynnin ja markkinoinnin sekä tuotekehityksen osalta. Samalla asetettiin tavoitetila vuodelle 2015. Peileissä se merkitsi laajimman ja laadukkaimman malliston tarjoamista. Kylpyhuoneissa panostettaisiin kotimaisuutta arvostaviin asiakkaisiin. Liukuovien osalta tavoitteeksi asetettiin markkinajohtajuus ja vuonna 2011 lanseeratuissa mittatilauskylpyhuoneissa myynnin kasvu ohi peruskylpyhuoneiden.

Tavoitteisiin pääsyä haittasi kuitenkin rakennusalan pitkään jatkunut alavire ja uusien omakotitalojen rakentamisen vähäisyys. Kun rakentamisen nousu Suomessa käynnistyi vuonna 2015, alkoi Finnmirrorinkin tilanne helpottaa. ”Taantumavuodet olivat kuin pohjaan polttamista ja rimpuilua isojen sukupolvenvaihdoslainojen kanssa. Tuotekarsintaa ei pystynyt tekemään koska yhtiön tilanne oli herkkä, eikä kassavirta kestänyt pieniäkään droppeja”, Aleksi Pälä sanoo.